Opetussuunnitelma

Opetuksen  perustana on Suomen äidinkielen opetussuunnitelma. Tavoitteena on kiinnostuttaa oppilas suomen kielestä, kulttuurista ja vuorovaikutuksesta. Hänelle tarjotaan mahdollisuus olla muiden suomalaisten lasten seurassa. Kielellisten taitojen karttumisen myötä oppilaan  itseluottamus  erilaisissa vuorovaikutustilanteissa vahvistuu ja hänestä kasvaa aktiivinen puhuja, kuuntelija ja viestijä. Hän oppii arvostamaan suomen kieltä ja suomalaista kulttuuria. Koulumme pitää myös tärkeänä positiivisen asenteen luomista kaksikielisyyttä ja monikulttuurisuutta kohtaan. 

Opetus on kokonaisvaltaista, kaikki kielen osa-alueet kattavaa oppilaan arkeen liittyvää suullista ja kirjallista kommunikaatiota, joka tukee oppilaan yksilöllistä kielenoppimista. Opetuksessa otetaan huomioon, että oppilaat voivat olla oppimisprosessissaan ja kielitaidoltaan hyvin eri vaiheissa.

 

Opetusmenetelmät

Siilit (3-5 -vuotiaat)

Lapselle luetaan  ja kerrotaan satuja, kertomuksia, runoja ja loruja niin, että hän saa tilaisuuden nauttia kuulemastaan.  Tarinoista ja lapsen omista kokemuksista keskustellaan yhdessä ja ryhmissä. Joka tunnilla lauletaan suomalaisia lauluja ja säestetään laulua soittimilla, tai tanssitaan musiikin tahtiin. Tunneilla piirretään tai askarrellaan päivän teemaan liittyen. Lapsi kehittää ilmaisuaan suomalaisille perinteisissä leikeissä, peleissä ja ilmaisuharjoituksissa. Lapset valmistavat ja harjoittelevat  joulu- ja kevätjuhlaan  esityksiä.

Suomalaisen kulttuurin tutkimisessa pääasiallisena opetusmenetelmänä keskustelun ohella on havainnollistava opetus: Opetuksen apuna käytetään kuvia, piirustuksia, musiikkia ja esineitä.

 

Jänikset (6-8 -vuotiaat)

Lapselle luetaan  ja kerrotaan satuja, kertomuksia, runoja ja loruja niin, että hän saa tilaisuuden nauttia kuulemastaan. Hän alkaa ymmärtää lukemisen merkitystä. Tarinoista ja lapsen omista kokemuksista keskustellaan yhdessä ja ryhmissä. Joka tunnilla lauletaan suomalaisia lauluja ja säestetään laulua soittimilla, tai tanssitaan musiikin tahtiin. Tunneilla piirretään tai askarrellaan tunnin teemaan liittyen. Lapsi kehittää ilmaisuaan suomalaisille perinteisissä leikeissä, peleissä ja ilmaisuharjoituksissa. Lapset valmistavat ja harjoittelevat  joulu- ja kevätjuhlaan  esityksiä.

Luku- ja kirjoitustaidon kehittämiseen käytetään oppikirjojen lisäksi leikinomaisia tehtäviä, sanapelejä ja –leikkejä. Oppilaita kannustetaan käyttämään Suomi-koulun omaa kirjastoa, valitsemaan itselleen sopivaa lukemista ja heidän lukuharrastuksensa heräämistä tuetaan. Lukutaitoiset oppilaat lukevat erilaisia tekstejä pienemmille oppilaille ja valmistavat heille toisinaan näytelmiä. Oppikirjoina on Iloinen aapinen ja Iloinen syksyn ja kevään harjoitusvihko.

Suomalaisen kulttuurin tutkimisessa pääasiallisena opetusmenetelmänä keskustelun ohella on havainnollistava opetus: Opetuksen apuna käytetään kuvia, piirustuksia, musiikkia ja esineitä.

 

Karhut (8-16 -vuotiaat)

Isompien ryhmässä opetusmenetelmänä käytetään paljon opetuskeskustelua ryhmässä tai pareittain. Opitaan suullista ilmaisua, kertomaan havainnoista ja kokemuksista sekä aktiivista kuuntelua. 

Luku- ja kirjoitustaidon kehittämiseen käytetään oppikirjojen lisäksi  erilaisia tehtäviä, sanapelejä ja –leikkejä. Oppilaita kannustetaan käyttämään Suomi-koulun omaa kirjastoa, valitsemaan itselleen sopivaa lukemista ja heidän lukuharrastuksensa heräämistä tuetaan. Valittuja kirjoja esitellään muille ja niistä tehdään kirja-arvosteluja. Oppikirjana käytetään Salainen kerho- sarjaa (3-6).

Lukutaitoiset oppilaat lukevat erilaisia tekstejä pienemmille oppilaille ja esittävät heille toisinaan näytelmiä. He valmistavat ja harjoittelevat myös joulu- ja kevätjuhlaan  esityksiä. Usein oppitunnilla on jokin tietty teema, jolloin oppilaat työskentelevät sen tunnin esim. sanomalehtiin tutustuen tai sarjakuvia tutkien ja valmistaen.

Suomalaisen kulttuurin tutkimisessa pääasiallisena opetusmenetelmänä keskustelun ohella on havainnollistava opetus: Opetuksen apuna käytetään kuvia, piirustuksia, musiikkia ja esineitä.

 

Additional information